Vapaat tuli tarpeeseen

keskiviikkona, joulukuuta 05, 2012

Tää päivä kyllä hujahti sellasta vauhtia, ettei mitään rajaa. Mä en ole kerennyt edes postailemaan, kun koko ajan on ollut touhuamista. Töissäkin alkaa olla melkoinen kiire. Tänään kiirettä aiheutti huominen pyhä, mutta tuo joulunkin alkaa pikkuhiljaa tuomaan paljon lisää hommia. Ja mun piti myös saada hommat sellaiseen hyvään malliin, kun olen perjantain pois. Töitten jälkeen pitikin mennä ruokakauppaan. Sit äiti pyysi aikaiselle joulupuurolle mikä oli ihan äärimmäisen hyvää! ja sit kotiin tekemään ruokaa. Sit äiti läks mun seuraks tallihommiin ja lopulta päästiin saunaan. Voisin kyllä kipaista tästä samantien takaisin sinne, ku kylmää niin maan eskimosti. Nyt sit vihdoin pääsin rauhoittumaan ja aloittamaan rentoutumisen. Oikeasti mä aloitin sen jo saunassa kuorimalla itseni ja istuskelemalla rauhallisissa löylyissä vähän liiankin pitkään. Nää pari vapaata tulee kyllä niin tarpeeseen! Mä olen nukkunut ihan järkyttävän huonosti viime ajat. Mä kyllä nukahdan ihan hirmuisen nopeasti, kuulemma jopa kuorsaan :O, mutta eipä kauaakaan kun alan heräillä. Joko painajaiset, Taren kuorsaaminen, Niksun kuorsaaminen, Taren juominen, Catan riehuminen, oma kuola poskella tai ihan mikä vaan herättää mut ja sen jälkeen en meinaa saada unesta kiinni. Katselen kelloa ja laskeskelen, että kauan mulla on aikaa vielä nukkua ennen kellon soittoa. Jos aikaa on alle tunti, en saa unta laisinkaan. Olen siis ollut joka päivä ihan kamalan väsynyt ja työmatkat ovat tehneet tiukkaa. Silmät painavat välillä tonnin ellei enemmänkin. Ja sit ne ihanat painajaiset, nekin häiritsee sit sitä kunnon unta, joten väsymys on taattu. Huomenna aion todellakin viettää ihan rauhallisen päivän, mitä nyt käyn talleilemassa, mutta muuten ihan iisisti. Koetan olla ajattelematta sitä magneettikuvausta ja nauttia tekemättömyydestä tai ainakin yrittää nauttia. Ja niin, kyllä mulla sitä joulustressiäkin on. Todellinen ilon aihe oli tänään tilille tupsahtanut ihan kiva summa rahaa. Nyt sitä vessaremonttia odotellessa :)

Meijän tabletissa on joulun countdown. Kuvan nappasin siivouspäivänä :)

Mutta joo, voisin pälpättää teille taas aiheesta ja sen vierestä vaikka millä mitalla, mutta nyt alkaa nää silmät luppaamaan ihan lahjakkaasti ja Tare tökkii mua tuossa melkoisesti kuonolla ja tassuilla, että taitaa olla aika mennä iltapissalle. Onneksi pakkanen vähän lauhtui. Taren on saanut aamuisin kantaa pedistä pois, että sen on saanut pissalle. Raukka ei tarkene noissa 20 asteen pakkasissa sit edes kunnolla takin, tossujen ja piponkaan kanssa. Enpä kyllä tarkene minäkään. En mä tarkene täällä sisälläkään. Pitäis polttaa koko ajan kynttilöitä, että tää huusholli lämpenis. Tai sit muutan pysyvästi tonne saunaan, se on niin jees. :) Mutta joo, kai se on mentävä, kun toinen odottaa.

PartyLiten symmetriat on nyt sit jouluiset. Tykkään noista ihan kamalasti! Mitä mieltä te ootte?

Hyviä unia teillekin, mä koetan pitää painajaiset erossa :)

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Tosi kivat nuo symmetriat tuollein!

    Ihania vapaita sulle, koita rentoutua ja nautiskella olemisesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookkin :) Mä oikein odotin joulun tuloa, että saan laittaa palloja sisälle :D

      Ja kiitos ihanainen <3 Koetan nautiskella :)

      Poista