Vesipeto

sunnuntaina, joulukuuta 16, 2012

Mä en ala! Onneksi pitää odottaa enää pari päivää, kun saan tietää johtuuko tää ainanen pääkipu jotenkin aivoista vai onko mulla joku muu vaiva. Eilisen postauksen teon jälkeen huomasin, että pääkipu koko ajan vaan yltyy. Katsoin kuitenkin Vettä Elefanteille ja äidin kanssa kävin käyttämässä Taren iltalenkillä ja sen jälkeen jatkoin leffan loppuun. Leffan loppumetreillä huomasin, etten oikein jaksa enää edes pitää silmiä auki, kun särkee vaan niin kovaa, joten tiesin, että oli aika lähteä nukkumaan. Yleensähän uni auttaa tähän kipuun. Kello oli kuitenkin vasta 11. Sain unenpäästä aika nopeasti kiinni, mutta nopeasti heräsin ensimmäisen kerran kun kipu oli yltynyt. Koko yö meni näin. Heräsin vähän väliä ja huomasin kivun aina vaan yltyneen. Olin jo ihan valmis kuuden aikaan nousemaan sängystä, mutta tän samperin pääkivun takia en vain jaksanut. Kahdeksalta en enää saanut unta, mutta pötköttelin puol ysiin asti. Sit lähdin Taren kanssa aamulenkille, toivoen että kipu hellittäisi vaikka ulkoilmassa. No eipä hellittänyt ei. Nyt oli pakko ottaa jo särkylääkettäkin kokeeksi, josko se auttaisi edes vähän, ne kun eivät ole tehonneet vuosiin. Yritän käydä katsomaan toista leffaa, mutta katotaan kuinka kauan jaksan. Tää on kyllä niin rasittavaa! Veikkaan kyllä, että eilinen suhailu kaupoilla, syömättömyys ja stressaaminen saattoi lisätä tätä kipua.

Se taas siitä kipuilusta. Olette varmaan tähän yhtä kyllästyneitä kun minäkin. Olenhan tästä kuitenkin puhunut tasaisen tappavasti jo... oliskohan 17 viikkoa? Tai siis niin pitkään se on mun muistaakseni nyt kestänyt. Äiti varmasti muistaa paremmin. Mä kuitenkin halusin tulla teille näyttämään meidän pienestä vesipedosta pari huonoa otosta. Mä nauroin niin paljon ja Cata lopetti temppuilun heti, kun otin kameran, mutta kuvitelkaa vaan, kun tuo rääpäle räppii vettä ja juo suoraan kraanasta :D



Hyi hyi hyi, kuvissa näkyy pikkasen tuota meidän kamalaa vessaa. Onneksi ei kauaa sen remontoimiseen! Sitä en todellakaan malta odottaa. Cata vissiin juo noissa kuvissa, pää ihan märkänä, kun se laittoi sen veden alle vähän väliä, kun vesi valui sit ihan eri tavalla. Mä nauroin ihan maha kippurassa sille välillä :D En todellakaan uskonut, että Cata tykkäisi vedestä yhtään! Se, miten se pääsi tuohon lavuaariin, niin mä nostin sen. Cata tulee aina itkemään mun jalkojen juureen, kun meikkailen, joten kerran sitten päätin nostaa sen lavuaarin päälle, että tule sit katsomaan mitä teen. Kävin pesemään käsiä ja se kiinnostui niin kovin vedestä, että jätin sen hiljalleen valumaan. Lopputulos oli sitten se, että se leikki pitemmänkin tovin :) Nykyisin se tulee aina maukumaan, kun menen vessaan. Lavuaari on niin kiva :D Tykkääkö teidän kissat/tutut kissat? Mä en todellakaan tienny, et kissat vois tykätä :D

Ihanaa sunnutai päivää! Toivottavasti te sentäs olette terveitä <3

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Toivottavasti nyt pian tulee selvyys tuohon päähän! Eihän tuo oo mistään kotosin!
    Mulle neuvottiin yks venytys josta oon nyt saanut vähän apua tuohon kallonpohjaani. Yritän joka välissä sitä tehdä nyt taas kun särky on pahimmillaan.
    Mut hei, mun blogissa on sulle tunnustus: http://littlebigthings-littleb.blogspot.fi/2012/12/tunnustuksia.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että neurologi löytäisi edes jonkun syyn, miksi koko ajan sattuu. Olis kyllä kiva päästä näistä eroon. Millanen se sun venytys on? Vois itsekin kokeilla, alkaa olla keinot niin vähissä.
      Voi kiitos ihanasta tunnustuksesta ♥

      Poista
  2. Meilläkin kissat juo suoraan hanasta ja jätänkin aamupesun jälkeen niille hetkeksi hanan valumaan että saavat juoda. Kissoille se juominen on kuitenkin super tärkeää ettei tule niitä ikävän yleisiä ja vaarallisiakin pissavaivoja. Nykyään meillä on myös kylpyhuoneessa niille toinen vesikippo, on tullut todettua monessakin kissaperheessä että sitä vettä tulee kissojen juotua enemmän kun vesikippoja on pari ja yleensä se perinteinen keittiön ruokapaikalla oleva ei ole kissojen keskuudessa kovinkaan suosittu. Mistä lie johtuu ...

    Ihanaa sunnuntaita myös sinne ja koita olla kamalasti jännittämättä niitä tuloksia. Toivon koko sydämmestäni että kaikki on ok.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olenkin ihmetellyt, että miten Cata juo paljon enemmän kuin Tare. Niksu tutki netistä ja siellä kans sanotiin, et kissojen juominen on todella tärkeää. Cata käykin Taren juomakipolla päivän aikana useammankin kerran. :)

      Kiitos sulle Milma ♥ Sä olet kyllä niin ihanasti tsempannut mua koko tän ajan. ♥ Joo, yritän olla stressaamatta. Sit kun tietää niin katotaan asiaa sit eteenpäin :)

      Poista